Kesän kulttuuripaketti

Samppalinnan kesäteatteri x Hotel Kakola

JAGELLONICA! – Turun oma prinsessa on vauhdikas komediallinen tulkinta todellisen historiallisen prinsessan, lopulta myös Ruotsin kuningattareksi päätyvän Katariina Jagellonican elämästä 1500-luvun Turussa. Teos perustuu toki historiallisiin faktoihin, mutta on käsikirjoittaja Lahtiselle ominaiseen tapaan huumoria maksimoiva ja vaihtoehtoisilla tulkinnoilla rohkeasti leikittelevä nokkela kreisikomedia. Katariina Jagellonica, puolalainen katolilainen prinsessa, päätyy tahtomattaan poliittiseksi pelinappulaksi keskelle valtataistelua, ja hänet naitetaan kaukaiseen, kylmään ja luterilaiseen Suomeen aivan liian nuoren Juhana Herttuan puolisoksi. Taakse jäävät rakas perhe ja Krakovan upeat renessanssipalatsit, kun edessä on täysin toisenlainen todellisuus karussa, Katariinan silmissä lähinnä isoa navettaa muistuttavassa Turun linnassa.

Esityspäivät löydät täältä: https://www.samppalinnanteatteri.fi/esitys

Kesäteatterilta matkaa Hotel Kakolaan on noin 1,5 kilometriä, ja perillä odottaa kesäterassi Rivieran leppoisa tunnelma sekä herkulliset pizzat. Yöpyminen tapahtuu laadukkaissa Standard-luokan huoneissa, ja herättyänne pääsette nauttimaan ravintola Rubenin herkullisen aamiaisen.

Sunnuntaista torstaihin: Standard-luokan huone kahdelle (sisältää aamiaisen) + 2 x kesäteatteriliput yhteishintaan 259 €
Perjantaista lauantaihin: Standard-luokan huone kahdelle (sisältää aamiaisen) + 2 x kesäteatteriliput yhteishintaan 319 €

Kulttuuripaketin varaus on sitova ja se tulee maksaa varattaessa. Kulttuuripakettien varaukset sähköpostitse hotel@kakola.fi tai puhelimitse 0600 301 555.

Lisätietoja esityksestä Samppalinnan kesäteatterin kotisivuilta: https://www.samppalinnanteatteri.fi/esitys

Kesäteatteripaketteja saatavilla rajoitetusti.

Rulla till toppen